4 vinkkiä taksin valintaan vuodelle 2019

2019-02-15T13:28:30+02:00 15.02.2019|Yleinen|

Kauhukuvat hajoamispisteessä olevista pirsseistä, joiden kuljettajat jättävät asiakkaan joko keskelle korpea tai rahastavat ryöstöhinnan, ovat monelle suomalaiselle tuttuja ulkomaanmatkoilta. Lakimuutoksen astuttua voimaan kauhukuvat olivat monen mielessä kotimaassakin. Onhan se totta, että mittareita ei enää joka taksissa ole ja kalustokin on monipuolistunut – lähinnä iäkkäämpään suuntaan. On kuitenkin turvallista todeta, että mitään katastrofaalista ei kuitenkaan tapahtunut.

Käsittelimme aihetta viime vuonna blogissamme heti taksiuudistuksen voimaantulon jälkeen. Nyt kun taksiuudistukseen on ehditty totutella jo jonkin aikaa, kysyimme asiakkailtamme uudelleen mitkä tekijät ovat heille tärkeimpiä taksilla matkustaessa. Kuten viimekin vuonna, turvallisuus ja täsmällisyys nousivat listan kärkeen. Lue alta vinkkimme turvallisen taksikyydin valintaan.

 

4 vinkkiä turvalliseen taksikyytiin

 

Valitse luotettava taksiyhtiö

Vanhat tutut yritykset ovat edelleen niitä – tuttuja ja turvallisia. Jo pitkään toimineet taksiyhtiöt toimivat edelleen samoilla laatukriteereillä ja yhtiön taksit yhteisellä hinnoittelumallilla. Koulutettu ja osaava kuljettaja on paikalla sovittuna ajankohtana ja vie aina sovittuun paikkaan. Näille taksiyhtiöille on myös ominaista turvallinen eli laadukas ja päivitetty kalusto. Onhan se niinkin, että näin voidaan taata myös mukavan tuntuinen kyyti.

 

Tilaa taksi sovelluksella tai puhelimella

Älä nappaa mitä tahansa taksia. Varsinkin yön pimeinä tunteina kannattaa varmistaa turvallinen kyyti niin, että ottaa tutun ja turvallisen taksin (ks. kohta 1) tolpalta tai tilaa sen yhtiön tilauskanavia pitkin. Puhelimella tai sovelluksella tilatut taksit tulevat sieltä, mistä lupaavat – kunhan kyytiin noustessasi varmistat sinulle annetun tilausnumeron. Etukäteen tilatessa pysyy myös hyvin ajan tasalla kyydin saapumisesta joko tekstiviestien tai applikaation kartan avulla, eikä tarvitse turhaan ulkona seisoskella.

 

Varmista, että taksissa on toimiva mittari

Lämpömittari ei vielä riitä, vaan luotettavassa taksissa on aina taksamittari. Jos siis näet taksissa samanlaisen mittarin kuin ennenkin, voit olla turvallisin mielin; hinta määräytyy mittariin ohjelmoitujen taksojen mukaan. Tästäkään kohdasta ei tarvitse kantaa huolta, jos alunperin toimii kohdan 1 mukaan.

 

Älä tingi turhaan

Hinnoittelun vapaus tarkoittaa myös sitä, että voit sopia hinnan kuskin kanssa etukäteen. Joskus se voikin olla järkevää, mutta useimmat luotettavien taksiyhtiöiden kuljettajat haluavat ajaa kilometritaksan ja oman yhtiönsä hinnaston mukaan. Tinkiminen voi toisinaan olla järkevää, mutta kun kyseessä on oma turvallisuus, kannattaa basaarimeininki jättää niille, jotka hakevat elämäänsä jännitystä.

 

Jos vinkkilista on liian raskas muistaa, paina mieleesi ainakin kohta 1. Sillä pääset jo todella pitkälle. Muista myös, että asiakkaana sinulla on oikeus valita juuri se taksi, minkä parhaaksi näet! Valinnanvapaus pätee myös taksitolpalla.

 

Turvallisia kilometrejä toivottaa tuttu ja kokenut,

Helsinki Airport Taxi